Yritys
Keitä olemme?
Lasivakuutus.fin takana on vuonna 2005 perustettu perheyritys. Foraset Oy perustettiin 2011 ja aloitettiin toiminta Helsingin Hakuninmaalta autopesulana. Nopeasti laajettettiin toimintaa rengashotelliin sekä renkaiden myyntiin. Lisäksi ilmastointihuollot tulivat mukaan.
Muutettiin Hakuninmaalta, Heikinlaaksoon jossa sitten aloitettiin myös autojen huollot sekä korjaukset.
Kyselyitä tuli vetokoukuista sekä tuulilasin vaihdoista joten ne otettiin myös palveluihin vuoden 2012 aikana.
Yrityksemme laajeni pikavauhtia ja avasimme toisen pisteen Pitäjänmäkeen.
Vuonna 2018 liikevaihto nousi jo 1.5 miljoonaan euroon ja liiketulos 206.000€
Toimintaa jatkettiin Pitäjänmäessä kunnes jouduttiin siitä luopumaan. Hetken aikaa toimittiin Nihtisillassa mutta sen toimintaa ei saatu niin hyvin lähtemään käyntiin, joten liiketoiminta kauppana se myytiin pois.
Keskityimme Heikinlaakson yhteen paikkaan joka oli paras vaihtoehto tuolloin.
2021 päätimme että 11vuotta alkaa olemaan riittävästi korjaamo alaa ja aloimme herkitsemaan autokorjaamon myyntiä. Halusimme keskittyä lasivakuutus.fi palveluun ja luoda siitä jotain isoa ja valtakunnalista.
2022 löysimme varteen otettavat nuoret ja innokkaat jatkajat toimintaan ja liiketoiminakauppa AD-Autokorjaamo Heikinlaaksosta saatiin tehtyä kesä/heinäkuussa 2022.
Tämän jälkeen Elokussa 2022 keskityimme lasivakuutus.fi jonka idea on tuoda kuluttajille helppo ja yksikertainen palvelu lasinvaihtoon. Laajennamme toimintaa pikkuhiljaa erikaupunkeihin ja tarkoitus olisi olla 2025 jo Suomen suurimmissa kaupungeissa.
Mikä on Lasivakuutus.fi?
Lasivakuutus.fi on pääkaupunkiseudun (Helsinki, Espoo ja Vantaa) kattava tuulilasien huoltopalvelu, joka on ensimmäinen kaltaistaan Suomessa. Kun tuulilasi tarvitsee joko korjata tai vaihtaa, niin me tulemme noutamaan autosi sovitusta sijainnista huoltoon toimipisteeseemme. Ajoneuvon noudon yhteydessä tuomme käyttöösi kaskovakuutuksesta korvattavan sijaisauton siksi aikaa, kun autosi on meillä huollossa. Tämän ansiosta sinun ei tarvitse pilata arjen suunnitelmiasi tai etsiä vaihtoehtoisia kulkuneuvoja omalla ajallasi.
Kun tuulilasi on tarpeiden mukaan korjattu tai vaihdettu uuteen, toimitamme ajoneuvosi takaisin sovittuun lokaatioon ja noudamme sijaisauton pois. Sijaisauton käyttö voidaan korvata parhaiten lasiturvasta, joka kattaa sekä sijaisauton vuokrauksen, että tuulilasin korjauksen kokonaisuudessaan. Ainoastaan tuulilasin vaihdon kohdalla asiakas joutuu maksamaan vakuutusyhtiön kanssa sovitun omavastuun.
Palvelumme voidaan korvata myös kolariturvasta, joka on vakio-osa kaskovakuutuksia, mutta tämä vaikuttaa alentavasti vakuutuksesi bonustasoon. Tuulilasivakuutus on edullinen lisäturva useimmissa vakuutusyhtiöissä ja koska tuulilasien vaurioista tehdään jopa enemmän vahinkoilmoituksia, kuin itse kolareista, on tämä turvan ottaminen omaan ajoneuvovakuutukseen todella suositeltavaa.